Pian koronakaranteeni hellittää sen verran, että pari kuukautta Netflixin parissa padonnut agilitykansa on valmiina kirmaamaan kentille kuin varsat laitumille.
Into ja motivaatio ovat erinomaisia asioita urheilijalle. Muutama pointti on kuitenkin hyvä huomioida ennen kuin laidunten (tai hallien) ovet aukenevat, jotta paluu sujuisi turvallisesti ja turhilta loukkaantumisilta vältyttäisiin.
Ratatreeneihin paluun turvallisuus on suuressa suhteessa siihen, miten olette koirasi kanssa tauon viettäneet ja toisaalta miten käytät ensimmäiset agilityn ratatreenit.
Tapamme tehdä agilitya on yksilöllinen.
Mihin ryhmään itse kuulut? Tässä blogitekstissä pureudumme tarkemmin jokaisen ryhmän loukkaantumiseen johtaviin fysiologisiin tekijöihin.
Turvallinen paluu treeneihin
Jokainen kilpaurheilija lajista riippumatta omaa jonkinasteisen loukkaantumisriskin. Tuo riski on moniuloitteinen (Blanch & Gabbett 2016). Osa loukkaantumisriskiä pienentävistä tekijöistä koiraurheilussa on tekijöitä, joita voimme koiran ohjaajina ja valmentajina pienentää. Mitä tarkemmin pystymme määrittämään riskin, sitä tarkempi informaatio meillä on käytettävissämme koiran suorituskyvyn riittävyydestä kyseiseen suoritukseen, tai treeniin.
Agility kehittyy lajina nopeasti ja nykyisellään laji vaatii koiralta intensiivisiä ja nopeita suorituksia, jotka sisältävät huippuunsa hiottuja taitokomponentteja. Kun vaatimukset menestymiselle nousevat, nousee samanaikaisesti paine treenata koirien kanssa hakien suorituskyvyn ja osaamisen rajoja ja tällöin altistamme koiran ylikuormittumiselle ja pahimmillaan loukkaantumiselle. Urheilijalla tulisi olla sopiva tasapaino treenaamisen, palautumisen ja kilpailun suhteessa, jotta urheilijan suorituskyky kehittyy, mutta loukkaantumiset olisivat vältettävissä (Bowen, Gross, Gimbel, Li, 2017).
Kuormituksen säätelyssä tulisikin suunnitella koiralle optimaalinen kuormitus. Tämän tulisi mahdollistaa koiran fyysisen puolen adaptoituminen ja kehittyminen suhteessa kuormitukseen, mutta myös taidollisen puolen kehittyminen optimaalisesti ilman kohonnutta loukkaantumisriskiä.
Mystinen DOMS
Viivästynyt lihaskipu, eli DOMS (Delayed-onset muscle soreness) on hyvin yleinen rasittavan liikunnan seuraus tottumattomalle kropalle. Olet varmasti itsekin joskus aloittanut uuden lajin, tai palannut kesäloman jälkeen kuntosalille ja tämän seurauksena lihakset kipeytyvät tyypillisesti noin vuorokauden jälkeen harjoituksesta. Kun samaa harjoitusta toistetaan säännöllisesti, keho tottuu siihen ja sen seurauksena kehomme ei enää reagoi siihen kipeytymällä. Tyypillisesti DOMS oireilee lihasten arkuudella tai liikkeeseen liittyvänä kipuna, ilman lepokipua, sekä heikentämällä lihaksen voimantuotto-ominaisuuksia ja liikkuvuutta (Mizumur & Taguchi 2015).
DOMS oireilee myös huippu-urheilijoilla, jotka tekevät uuden tyyppistä suoritusta tai harjoittelevat uutta taitoa. Tyypillisimmin DOMS oireilu alkaa 12-24 h sisällä harjoituksesta. Tyypillisesti se nousee korkeimmilleen 24-72 h harjoituksesta ja poistuu 7 päivän sisällä harjoituksesta. (Muzumura & Taguchi 2015).
DOMS:n on todettu toimivan useilla eläinlajeilla samalla mekanismilla kuin ihmisillä (Muzumura & Taguchi 2015). DOMS:in ajoituksista tai ilmaantuvuudesta ei tiettävästi ole spesifiä koirapuolen tutkimusta, mutta on tyypillistä, että kun koiran kuormitus muuttuu, on se alttiimpi kudosten hetkelliselle kipeytymiselle. Kun kyse ei ole loukkaantumisesta tai muusta ongelmasta kudoksessa on kyseessä normaali ilmiö, joka korjautuu ajan kanssa.
Lajiharjoitteluun palatessa tauon jälkeen on tärkeää huomioida DOMS:in merkitys siinä, että DOMS saattaa vaikuttaa koiran motoriseen suorituskykyyn jopa viikko harjoituksen jälkeen ja sitä kautta altistaa koiran sen vaikutuksen aikana loukkaantumiselle. Uuden kuormitustyypin ensimmäisten harjoitusten väliin kannattaa siis jättää koiralle normaalia pidempi aika palautumiseen. Myös muun tuona aikana tapahtuvan liikunnan olisi hyvä olla loukkaantumisriskiltään matalahkoa.
Määrä vs. muutos
Ihmisurheilijoilla tehdyissä tutkimuksissa on todettu loukkaantumisille altistavan erityisesti liialliset äkilliset muutokset urheilijan kuormituksessa. Kun koiran kuormitusta nostetaan nousujohteisesti ja monipuolisesti korkeammalle tasolle mahdollistaen riittävä lepo ja palautuminen harjoituksesta, kehittyy sen suorituskyky, jolloin sen loukkaantumisriski pienenee. (Bowen & al. 2017.)
Miksi jonkun koira kestää kovaa kuormitusta ja toinen tekee lähes kaiken optimaalisesti, mutta loukkaantuu?
Kaikki selittyy tottumisella. Kovaa treenaava saattaa altistaa koiran kudokset erilaisille vakaville kroonisille ongelmille, jotka saattavat päättää uran hyvinkin nuorena, mutta akuuteille loukkaantumisille he tuntuvat olevan immuunimpia. Ihmisurheilupuolella on jo jonkin aikaa käytetty harjoittelun ja kuormituksen suunnittelussa Acute: Chronic Workload menetelmää. Laskentakaava vertaa koiran akuuttia kuormitusta (viikon kuormitus) krooniseen kuormitukseen (kuukauden kuormitus). Laskentakaava kertoo, kuinka hyvin urheilijan keho on totutettu akuutin kuormituksen määrään. Fyysisen puolen kehittymisen kannalta kuormituksen tuleekin olla nousujohteista, mutta kun tuo lukema nousee korkeaksi, kertoo se siitä, että urheilijan suorituskykyä ei ole valmisteltu kyseiseen kuormitukseen, ja tällöin se on altis loukkaantumiselle. Loukkaantumisen kannalta ongelmallisinta on siis tilanne, jossa koiran keho joutuu kuormitukseen, joka on liian suuri suhteessa siihen, mitä se on edeltävän kuukauden aikana tehnyt.
Esittelemme menetelmää tarkemmin verkkoluennollamme Agilitykoiran fyysisen suorituskyvyn suunnitelmallinen rakentaminen.
Yksilöllisten tekijöiden huomioiminen
Kuormituksen suunnittelussa on hyvä huomioida myös yksilölliset tekijät, kuten koiran ikä, treenitausta ja toisaalta myös loukkaantumishistoria. Mikäli koiralla on lähiaikoina ollut jokin loukkaantuminen, on hyvä olla treeneihin paluun kanssa erityisen tarkka, ja lisätä kuormitusta normaalia hitaammin.
Ensimmäisten treenien suunnittelu
Valmentajan näkökulmasta tilanne on haastava. Normaaleihin viikkotreeneihin saattaa nyt saapua 4 koirakkoa, joista yksi on saattanut pitää tauon aikana koiran kuormituksen entisellään oman pihan agilityesteiden avulla. Toinen on saattanut lamaantua stressaavasta tilanteesta niin, että koiran liikunta on pudonnut todella matalalle tasolle. Kolmas on ehkä innostunut jumppaamaan koiraansa ja neljäs on aloittanut koiran kanssa uuden fyysisesti kuormittavan lajin. Valmentajan on mahdotonta suunnitella tälle porukalle yhtä treeniä, joka ei olisi yhdelle vaarallinen ja toiselle kevyt. Tästä syystä vieritän vastuun treeneihin paluun hallinnasta jokaiselle koiran ohjaajalle. Vaikka on mahtavaa päästä takaisin rakkaan lajin pariin, ottakaa huomioon koiran nykykuormitus ja nostakaa sitä tauolta palatessa 20%/ viikko, niin olette turvallisella tiellä kohti taukoa edeltänyttä suorituskykyä. Kuormituksen nostossa tulee huomioida paitsi harjoituksen kesto, niin myös sen intensiteetti. Eli vartin lenkki ei valmista koiran kehoa vartin agilitytreeniin riittävästi.
Määrä ei toki ota kantaa estekohtaiseen kuormitukseen kudoksille, mutta saat käytännön treeneissä seurattua kuormituksen määrää aikaa paremmin.
Treeneissä valmentajan rooli on kyllä kertoa, koska koiran suorituskyky laskee tasolle, jolloin treeni on turvallisempi lopettaa, mutta agilityurheilijana tulee koirakon ohjaajan tietää, millaiselle kuormitukselle koiran keho on nyt valmis.
Haastava hetki kuntoutukselle
Erityisen huonon hetken tästä keväästä loukkaantumiselle tekee se, että useat koira-alan yritykset, kuten eläinlääkäriasemat toimivat normaalioloihin verrattuna pienennetysti. Useat eläinfysioterapia-alan yritykset ovat olleet pitkään täysin kiinni. Jono fysioterapia-aikoihin saattaa ulottua pitkälle kesälle ja silloin kuntoutusta ei pystytä optimaalisesti toteuttamaan. Joten, kaino pyyntö, nauttikaa joka hetkestä palatessanne treenikentille ja mahdollisesti piakkoin jopa kilpailuihin, mutta tehkää se rauhallisesti kuormitusta asteittain nostaen sekä analysoiden koiran nykykunto suhteessa lajivaatimuksiin ja tarkasti koiran palautumista seuraten. Kiitos!
Ulla Tuomi/ Espoon Eläinfysioterapia
Lähteet:
Blanch, P. & Gabbett, T.P. Has the athlete trained enough to return to play safely? The acute:chronic workload ratio permits clinicians to quantify a player’s risk of subsequent injury. Br J Sports Med 2016: 50: 471-475.
Bowen, L., Gross, A.S., Gimpel, M., Li, F-X. 2017. Accumulated workloads and the acute:chronic workload ratio relate to injury risk in elite youth football players. Sports Med 2017;51:452-459.
Mizumura, K., Taguchi, T. 2016. Delayed onset muscle soreness: Involvement of neurotrophic factors. J Physiol. Sci 2016. 66:43-52.